maanantai 22. tammikuuta 2018

Taideteoksista ja taidekäsitöistä

Maalaamisesta olen oppinut maalauksiin aiheita hakiessani jotakin siitä,miten rakennetaan hieno taideteos. On oltava yleispätevää elämänviisautta, maailmassa merkityksellisiä tekemisiä ja toisaalta yksittäistapaus, miten yksilön elämä aukeaa tuohon viisauteen päin elämän käytännön taslla, elämän käytännön rikkaudessa, vähän niin kuinlaulu opettaa tyylillään elämänviisautta ja taitoja. Taidekäsityössä olisi siis viisaus, persoonallinen yksittäistapaus, joka kiehtoutuen lähtee löytöretkelle, joka opettaa mm tuollaista viisautta, ja materiaalin tuntu jne, josta nousee tuo yksilööllinen tyyli ja tie joidenkin elämänalojen viisauteen.
Yleispätevää viisautta oppii ainakin, kun opettaa jotakin taitoa toisille tekemisentavallaan, samaan tapaan kuin eläimet kommunikoivat eölekielellä ja äänin: mitkä ovat sen elementit mistä tuollaiset taidot yleensä koostuvat, millaisen peruselämisen varassa opin noita taitoja, mitä elämän puolta ne ovat.
Materiaalin tuntu ja luonne, esim. vesivärit tai lanka, on kiehtoutuen upottava, annettava asioiden löytää oma hahmonsa, montakin variaatiota, niin kuin puun oksilla on sään ja mielialan mukaan muuttuva ilmeensä, elämänviisaus, jota ne opettavat tunnelmallaan.Asioita ei saa kuluttaa loppuun. Jollei käsityö tai värit sinua juuri nyt kiehdo, niin puuhaa muuta ja aloita tuorein ielin uudestaan sitten, kun harrastus kiehtoo. Viisaus tulee mukaan muusta elämästä, hahmot kai elämänkokemuksesta ja siitä, miten on sulatellut maailman ilmiöitä, ilmiöluokkia kai etenkin. Taidot aukeavat eri tekemisistä, joihin sellaisia taitoja tarvitaan, siitä, miten elämäsi kuluessa olert opetellut taitoja ja lahjakkuuksia erilaisia kiehtovia harrastuksiasi varten, ja miten samalla olet oppinut oihmistyyppien piirteistä: tätä harrastavat ovat yleensä suunnilleen tuon näköisiä, mistä kenties joskus tulee jokin piirre jollekin käsitöissä syntyvälle hahmolle, ja samalla sen voi tehdä niin, että sen tyylistä aukeavat tuon elämänalan taidot, niin kuin elekielellä opettaessa, niin kuin puun oksan tunnelmasta: pidä taidon meininki elämävänä mielessäsi, kun piirrät, maalaat, leikkaat, solmit tms, niin tuota tyyliä tulee hahmoon, ja sen tunnelmasta oppia, kuin jalanjäljistä periaatteessa, että millä mielellä kulija oli, mitä teki.
Klisheemäisyys viisaudessa on usein näyttävää, tuntuu oikealta taideteoksessa. Sitä tulee terveen ikiaikaisen elämäntavan elementeistä: mikä on kunkin ilmiön paikka maailmassa, entä elämässä. Jokin osa tuosta tenhosta on, että elämä on elettyä, se on vaistoluontoa koskettavassa muodossaan, aisteja kiehtova kuten syksyn lehdet tai puun lehvästö, vuorokaudenajan tunnelma, sään tuntu tms.

http://talesfromforest.blogspot.fi/2017/08/about-kalevala.html

23.1.2018   Jos jokin opettamasi taito jää liian urautuneeseen muotoon, joka ei ole niin hieno, niin harrastamalla innolla muutamaa samalta suunnalta olevaa taitoa löydät taidon yleisemmät piirteet ja kenties paremmin motivaation sille, kun et harrasta niin paljoa yhtä vaan isomman kiehtovan kimpaleen kerralla ja sitten taas muuta. 

torstai 18. tammikuuta 2018

Palvelupisteen tms sisustamisesta viihtyisäksi ja toimivaksi

Savonlinnassa ovat Matkahuollon pakettipalvelut muuttaneet yhteen viereisen kahvion kanssa, ja kai lipunmyynti myös. Mutta siinä, missä vanhat palvelumiljööt olivat onnistuneita:toimivia ja viihtyisiä, niin nyt kai Matkahuollon tavallisen urautuneen tyylin myötä yhteesovittaminen ei niin viihtyisästi ja toimivasti sujunut. Savonlinnassa on yleensä osattu tällaisia juttuja superhyvin. Savonlinnassa on taiteiden ja matkailun alan osaamista, vanhuksiä, käsitöitä, mökkeilyä j illalla on vaarallista ulkona ka niin ihmiset ovat paljon kotona. Palvelupisteen sijoittelu ym rakentaminen pitäisi kai aloittaan samaan tapaan kuin kotona tekee, jos on juuri hankkinut kiehtovan harrastusvälineen, että tämä tulis tähän ja tuo sopis tuohon. Ja rakentaa sitten noiden onnistuneiden hyvähenkisten alkujen varaan koko juttu, vapaa-ajan tapaan, mukavasti vanhemman ihmisen tapaan, josus väljästi ja joskus viihtyisästi ja toimivasti pinoten kuin mummolassa joskus.
Näyttävä sisustus kunnioittaa paikan ja asioiden henkeä ja katsoo, mikä sopisi minnekin, mikä jaksaa kantaa toiminnot ja paikan hyvähenkisenä ja kätevinä, rakenna sellaisten varaan.

tiistai 9. tammikuuta 2018

Käsitöiden tekemisen mahdollisuuksista

Lueskelin tässä kirjastosta lainaamaani kirjaa Askatele Kaunista kotiin luonnon materiaaleista. Siinä on neuvottu erilaisten luonnonmateriaaleista tehtyjen koriste-esineiden, sekä mm vastan ja kaarnalaivan, tekemistä jotenkin, että tekee noin vain, kivaa yrittäen, muttei erityisesti itselleen tyypillistä. Niinpä noilla ohjeilla tekeminen kai sujuisi ja siihen olisi aina mahdollisuus, koska laatukriteerit eivät ole niin suuret, vaan tehdä saa vaikka olisi paljon sosiaalista tai muun tekemisen myötä tullutta vaikutetta ei-ollenkaan-käsityöharrastuneelta, ei-ollenkaan-taitavalta käsitöissä, niin käsitöiden tekeminen kumminkin olisi sallittua, sujuvaa, jatkuisi ja voisi tarjota mahdollisuuden muillekin käsitöihin siinä siivellä. Lapset siinä tekisivät kukin omanlaistaan, saisivat paljon virikkeitä materiaaleista mutteivät saisi mahdollisuutta jatkuvasti käsitöihin, vaan heidän laatu- ja omantyylisyyskriteerinsä sekä se, että äiti tai täti toi tarvikkeet ja oli se, joka tekemisen laittoi käyntiin, estävät heiltä jatkuvan käsitöiden harrastamisen ja omin päin tekemisen. Eli ei sais vaatia ihan vain omantyypisyyttä, edustustasoa tms vaan pitäis olla tyytyväinen myös huonommalla vireellä tehtyihin käsitöihin, käsitöiden tekemiseen silloin, kun muu elämä painaa niskassa, niin voisi jatkuvasti harrastaa käsitöitä, mutta tarvikkeiden olisi silloin oltava huokeita, esim. tarjouksesta (hittituote) ostettuja (eri asia kuin huono tuote alennuksella), sellaisia joita ei voi kuluttaa loppuun mutta joihin intoa on paljon. Mutta laatu kysyy sitä, ettei ihan huonona päivänä tee, silloin kun vire on kertakaikkisen huono, eri asioihin harrastuneiden ihmistent yuoma.

Muttei se ole ihan niinkään tekemisissä ja harrastuksissa, että vain jos ei välitä niistä, niin saisi tehdä, ja jos välittää, niin löytäisi vain joskus jonkin itselleen sopivan ja enimmäkseen ei olisi mitään. kun olen harrastanut vesivärimaalausta, niin olen mm ollut kiinnostunut maalaamaan puiden oksat oikeantunnelmaisina, ilmeikkäinä, ja ne eivät ole aina samantunnelmaiset vaan riippuu päivän hetkestä ja siitä, minkä tyyppiset asiat ovat olleet mielessä, että miltä ne näyttävät ja miten ne siis pitäisi maalata. Joskus puu on oikein tenhoava, useinkin. Joskus taas näen vain oman mielessä pyörivän asian tunnelmaista silppua. Hienoihin tunnelmiin, hienoihin asioihin voi tehdä löytöretken, kun ei kuluta yhtä loppuun vaan tenhoutuen jatkaa kappaleen matkaan ja kiehtoutuu uusista samantapaisista teemoista, joita vastaan tulee. Jos esim. katson työväenopiston kurssitarjontaa, niin siellä on monenlaista kivaa, se avaa oman maailmansa, mikä on ihan eri asia kuin katsoa, että mihin kellon aikaan tuokin kurssi on, voi en pääse. Eli touchissa on tuo, ettö kyllin kevyesti mutta muutamaa tenhoavaa samalta suunnalta ja sallien itselleen niiden aihepiireissä monia vaihtoehtoja, esim. omin päin tekeminen, kotona kirjastosta lainatun oppikirjan avulla, kaverien kanssa jotakin samantapaista teemaa, toisia kursseja toisina kertoina, muu yhtä kiehtova, yms. Tuollaiset löytöretket, jotka sinua kiehtovat, ovat ihmistyyppisi toisten silmissä, luontevin valinta ammatiksesi ja suuntautumiseksesi, ja siksi ne kai muotoutuvat vuosien myötä, vievät aina vain isomman, aina vain kiehtovamman osan elämääsi.

torstai 7. joulukuuta 2017

Vanhan ajan onnesta nykyaikana

Tuli tuosta lauseesta "Matruusi oli täydessä seilingissä." mieleeni, että tuossa humala ja seilaaminen eli purjehtiminen kai keinuvalla puisella laivalla sotketaaan toisiinsa. Nykyaikana kai ajatellaan, että merillä moni ryyppäsi, mutta eikö samalla tuo vaikutelma ole, että aurinko porottaa, laiva keinahtelee miellyttävästi, on tyyni ilmapiiri, rauhaisaa, onnentäyteisiä hetkiä. Voiko olla, että vanhana aikana, kum merimies omin päin lapsena tutustui mereen tai järveen, niin hänellä oli siinä tekemisissä veneilyn ja laineiden ymskanssa hyvähenkisiä hetkiä: meri ihmisluonnon  mukaisena elementtinä, valtavana omanhenkisenään ilmiönä, elämän virta sitä myöten, elämäntapa merillä, joka aukeaa kai, kun ilman koulutusta, tuollaisten vaistoluontoa koskettavien oppimiskokemusten myötä tutustuu alaan, sen kiehtomana, siitä kiehtpoutuneiden esikuvien ohjauksessa vaikkapa etäältäkin. Koulutus sen sijaan tuo erihenkisen lähestymistavan, rikkoo tunnelman, ja niin menee tekemisen henki ja viihtyvyys. Mutta voisiko nyt ajattelukurssini http://pikakoulu.blogspot.fi/2011/11/ajattelukurssi.html (http://quickerlearning.blogspot.fi) myötä koulutetun ajattelun korvata arkijärkisellä mutta vähintään yhtä objektiivisella mutta helpommin mukana kuljetettavalla, ja lisäksi esim. kannattavus perusteinen moraali: tehdään hyödyllisiä asioita, rakennetaan ninparempia elämänoloja yhteiskuntaan ja maailmaan + "Elä ja anna toisten elää" (ks. http://opisuomalaisuus.blogspot.fi ja http://Finnishskills.blogspot.fi), ja säilyttää niin sekäkoulutuksen hyvät puolet että hyvähenki asioissa, tekemisissä. Omin päin oppimisesta katso http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/07/tunteidenmukaisuus-tuo-lahjakkuutta-ja.html (http://learntalents.blogspot.fi/2017/09/learn-talents-and-skills-in-something.html)

* * *

28.12.2017   Lisäys koululaisten työtaakkaan liittyen http://tienraivaajat.blogspot.fi/2017/12/vanhan-ajan-onnesta-toissa.html 

tiistai 28. marraskuuta 2017

Tunteidenmukaisen kauneuden keskellä

Tässä ei siis ollut ideana töllöttää tuota juvaa, vaan teksti on assosiaationa siihen syntynyt, ei ole siis kuvan kuvaus vaan kuvan synnyttämän idean ja siitä laatimani ohje muuhun elämään, vaikkei kuvan nainen olisi sitä osannut.

Lainasin kirjastosta kirjan Rahvaan puku, ja siinä oli ihan alussa kuva, jossa kaksi naista, toinen selin nykyajan (kenties murhia tekevän) käsityöharrastuneen näköinen ja toinen kuin vanhan ajan koko ajan kauniin luonnon kanssa tekemisissä ollut, kädet ihan toisenlaiset, kuin intialaiset, marjojen kauneutta, joskus vaatteitakin ihastelleet, tunnelmallisen kauneuden keskellä koko ajan, mielekkään syvällisen viisauden ja sen ilmentymän kauneudessa elämänpiirinsä pääteemoina pitävän, kuin se olisi ollut hänen taitonsa, häneen suuntautumisensa kuin maalausten kiehtovuus joidenkin suurten taidemaalarien, kuin maanviljelys hineolla tavalla merkityksellistä elämää elävän maanviljelijän.
Mitä siis on tuo kauneus, miten sen löytää ja miten pitää siinä sen merkityksellisyys, juuri syvällinen viisaus, monimuotoisessa rikkaudessaan eikä vain yksittäisissä muodoissaan. Joitakin kiinnekohtia tähän tiedän, mutten osaa koko juttua. Iso osa viehätyksestä on elinympäristön monimuotoisessa kauneudessa, sen tekemisten mielekkyyksissä, ikiaikaisessa viisaudessa, jota elinympäristössä ja elämäntavassa on. Mutta toisaalta on samaa oman lähestymistavan hyvälaatuisuudessa, siinä, ettei ole uupunut vaan on kuin uuden alun kiehtovuudessa, kuin nuori aikuinen joskus elämänmahdollisuuksia pohtiessssaan, tai kuin ihminen vanhetessaan oman tiensä ja rakkautensa, ne monet, löytäessään, ne kodikseen vakiinnuttaessaan.
Kun aloitamme uutta, josta olemme kiehtoutuneet, niin hetken aikaa maailma on mahdollisuuksia täynnä. Jos sen hetken jälkeen pidämme pienen tauon ennen kuin hetki on ennättänyt mennä ohitse, niin voimme samalla haaveilla ja tehdä hetken aikaa muuta: elämänrytmistä tulee polveileva, tekemisistä monenlaisia, alun energisyys jaksaa kantaa tekemisen hyvään laatuun ja arkijärki yhdessä innostuksen ja kontaktin useaan elämänalaan kanssa tuo ymmärrykseen hyvälaatuisuutta: tähän luon oman tieni. Samaan aikaa kosketus todellisuuden kanssa tuo kanttia. nyt pitää tsempata, ei kun tuo oli vaan tollanen ja nä on hienoja ja tarttisko nyt kiirehtiä tuonne, mitä jos jatkan tän loppuun kun on aikaa ja jaksan, mitä lukisin ym.

Koska tunnelma on kaikki havainnot, tunteet mielekkyyksineen,filosofia, konteksti yms yhteensä, niin tunnelmataju on avain ilmiöiden syvällisen merkityksellisyyden ymmärtämiseen: kaikkien havaintojemme joukko asettaa ilmiöt kunkin oikealle mielekkäimmällepaikalleen kokonaisuudessa, jos vain ymmärrämme ideaaleja, siis kokonaisuuden ja ikiaikaisen elämäntavan mielekkyyksien tasoa kyllin hyvin aina elämämme käytäntöä myöten.

Syvällistä viisautta maailmasta ja maailmassa el'misestä voi oppia, kun luonnon helmassa katselee maisemaa samalla kun miettii elämää. Niin mietityttävät isot kysymykset vertautuvat luontomaiseman osiin, esim. puiden oksiin ja runkoon, ja niin tunnelmatajun myötä, rakennehahmotuksensa myötä ja huomatessaan, miten tunteet liittyvät kuhunkin asiaan ja kertovat niiden paikasta maailmassa ja ihmiselämässä, niin silloin voi objektiivisesti yltää johonkin syvällisempään näkemykseen elämästä ja maailmasta, maailmassa elämisestä ikiaikaisen luontonsa mukaan, vaikkei tavallisesti osannut.

perjantai 17. marraskuuta 2017

Mielikuvituksen sijasta kunkin asian henki

Tässä marraskuussa, kun oli jo ensilumi ollut ja sulanut pois, katselin jossakin tienvarren heinikkoa. Ja vaikka oli lumi painanut hiukan ja syksy riepotellut niin, että heinikko oli tavallaan räjähtäneen näköinen, niin tuntui, että kun sitä katseli tietyn kokoinen alue kerrallaan ja eläytyi heinien tunnelmaan, niin se oli kovin tunnelmallinen, kuin sillä olisi ollut oma henki, monella heinänkorrella yhtä aikaa ja maahan pudonneet lehdet siinä mukana. Mutta sitten jos katseli erikokoisen alueen, niin tuo tenhoava henkijäi pois ja tilalla oli ankea kireä ihmisten syksy kiireineen. Eli tuolla katsomistavalla tuntuisi olevan paljon väliä ja heinikolla, ja luullakseni muullaakin, jopa taiten rakennetulla, oma hahmo henki, kenties useampiakin sellaisia. Ja niin lapsena, kun askarreltiin jouluksi tonttuja vessapaperirullista, niin kullekin tontulle tuntui tulevan tietty ilme, jolla se oli hyvän näköinen, ja oletimme sen olevan mielikuvitusta vain ja se häiritsi,mokoma puppu. NIin kai enemmänkin niin, että pahviruyllalla on omat mittasuhteensa, päänä oleva paperimassapallo ei ole aina saman muotoinen ja silmät ovat milloin mitenmin vinoon menneet,niin että siinä on tontun alulla omat piirteensä, tietty määrä tukevuutta, leppoisuutta, kireyttä, miettiväisyyttä, miesmäisyyttä yms, mikä kertoo, mikä olisi sille hyvä hahmo, millainen hyvä tonttu siitä syntyisi. Ja niin kai muissakin käsitöissä vastaava juttu: ei mielikuvitus vaan karkeat piirteet kuten tukevuus, jähmeys, rentous, ilmavuus ym.

torstai 26. lokakuuta 2017

Kodinhoidosta, korjaustöistä yms

Tavallaan, kun johonkin omamotivaatio on ja toisaalta on käytännön taitoja edes jonkin verran, niin mistä löytyy se, että tulisi tunteidenmukainen jälki hyväätekevin tavoin, ihan luonnostaan? Jotenkin olen tuntunut tätä tavoittavan osin runoista oppimani myötä ja osin Tai-te-ching kirjan englanninkielisen Stephen Mitchellin tekemän erinomaisen käännöksen myötä (mutta sitä lukiessa ei saa tinkiä arkijärjestä eikä vaatia oppivansa kaikkea kerralla, kuin mallista) ja osin toki elämänviisauden http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html ja käsityötaidon sujuvuuden myötä. Eli kun vaikka pitäisi vaihtaa autoon renkaat, niin osa on sitä, että on polveilevassa päivän kulussa hetki aika auton renkaille, osa siihen sopivaa virettä, ettei ole kankea vaan pikemminkin kerkeä eivätkä liikkeet tunnu ikäviltä, ja osa välineiden kunnollisuutta ja vaatetuksen sopivuutta likaavaan liikunnalliseen puuhaan, kylmäänkin. Tai niin kuin tänään, kun katselin koristetyynyäni, jota en ollut osannut pestä, kun en saa päällistä irti, niin minulla oli aikaa, odotin, niin ajankuluksi, kun näyin keskittyvän puuhaan hyvällä tavalla, niin ratkoin päällisen irti ja pesin huolella, ja niin jälki oli parempi kuin olisin osannut odottaa, jotenkin osaavamman oloinen, ja niin yksi kerrallaan tulin tehneeksi saman kahdelle muullekin koristetyynylleni. Jos on hyvä henki, niin voi nyppiä irti karvatukun kerrallaan koirankarvaisesta matosta, viltista tms ja saada niin paljan parempaa jälkeä ehkä viidessä minuutissa, muttei se suju, jos on ankea fiilis, vaan sopii jutella, miettiä muuta tms, mikä tekee tekemisestä rattoisan. Voiko tyynynpesussa kanssa olla, että tehtävä on vanha tuttu osiensa osalta mutta vaatii hyvää henkeä, kun on koristeesta kyse? Eli hyvänä hetkenä sujuu, muttei huonona urautuneena, pakon alla tai aikataulutettuna.


Käsitöissä on paljon tuota samaa: jos jokin villalanka tai kangas kiehtoo, niin siitä oppii hyviä tekemisentapoja, rattoisuutta ja suunnittelua, ja samalla tapaa tehden sitten korjaustyöt ym kodinhoito sujuu paljon paremmalla laadulla.

* * *

Olen joskus kirjoittanut mukavammalla tavalla siivoamisesta jotakin http://tienraivaajat.blogspot.fi/2016/08/siivoamisesta.html .

* * *

Tässä joku talvi oli koiralla kylmä ja äkkiä nappasin halvasta huovasta sille lämmikkeen, mutta huopaan jäi suorakulmainen kolo, aika iso, enkä osannut oikein ongelmalle mitään tehdä. Hlesingissä oli jatkuvasti sellaisia ongelmia, kai se oli käytännön taitojen puutetta, kun nyt kun tartuin toisella koirallani olleeseen viltinjämään, niin oli aika selvää mitä sille tehdä: nypin karvoja vähemmäksi ja leikkasin viltin tuon suorakaiteen verran lyhyemmäksi, jotenkin kivasti reunan muotoillen, vähän joulumaisesti ja kotoisasti eikä suorassa kulmassa, ja sitten pesin villapesuohjelmassa. Niin jäi toinen palanen koirien lämmikkeeksi, jos joskus vielä tarvitsen, ja se oli aika arkijärkinen ratkaisdu, ei jäänyt kaihertamaan. Mutta mitä tuossa siis pitää osata? Luopua vanhasta, joka nykyisin on epäonnistunut, ja etsiä jäljelle jääneitä kivoja vaihtoehtoja, vaikkeivät olisi niin hienoja.  Ja tehdä sitten niihin tarkoituksiin mukava ja hyödyllinen. Ja toteutus ei lakihenkisesti vaan niin kuin mukavaa ja tunnelmallista on, kätevääkin, ei liian työmäistä, mikä kai olisi tuohon verrattuna pieleen menneen tunnelma.

* * Ä

31.10.2017   Tässä joku päivä sain nuo tyynyt valmiiksi, lähinnä vain sullottua täytteen sisään ja ommeltua kaksi kiinni ja kolmannessa oli onneksi vetoketju.

6.11.2017   Jos on kodinhoidossa, käsitöissä tai jossakin muussa paljon huonomi kuin mitä keskiverto näyttää olevan, vaikkei haluaisi ja vaikka tsemppaa, välistä kovastikin, niin siinä on kai yleensä kaksi vaa'ankieltä: toisaalta tarvitaan taitoja, joilla nousta ongelmakohtien ylitse, ja toisaalta täytyy huomata sama mitä pyörätuolienkin suhteen eli että vaikka tuo kohtalo on useimmille suomalaisille pahasti toiveiden vastainen, niin se kumminkin on haave osalle ja kokonaisissa maanosissa tosiaan kuljetaan kuumuuden vuoksi koko ajan niin verkkaisesti ja aikaansaamattomasti eli ehkei se ole kauhistus niin isolle osalle maailman väestöstä kuin oelttaisi. Eli tarttee luokitella ihmiset kahteen ryhmään: niihin, joilla on tavoitteena noin huono tai huonompi,ja niihin, jotka tavoittelevat selvästi parempaa.