keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Kiva siivousjälki näin & Viherkasvit kivasti

"Naapurissa joku siirteli huonekaluja ja luuttusi ym. Kun hän lähti
äsken pois, huomasin, että se olikin mies. Siivoava mies kai siirtelee
huonekaluja ja imuroi. Siitä jäisi karu jälki ilman naisille
tyypillistä kivaksi laittamista: vaikkapa viltti ja tyyny tai kivoja
esineitä viihtyisyyttä tuomaan. Ilman huonekalujen siirtelyä
siivouksesta puuttuisi elämänmakuinen puhti. Paras tulos ja
kivoimmalta tuntuu kun sama ihminen tekee molemmat.

Kivaksi laittamisesta sen verran, että tee hyvällä mielellä äläkä
korjaa yksityiskohtia, jottei tule työmäinen ilmapiiri niihin ja riko
kokonaisvaikutelmaa. Esim viltin tai maton levittäminen paikoilleen."


VIHERKASVIT KIVASTI
Viherkasveihin ja kukkiin "on saatu näyttävyyttä sillä, että ruukun paikka ja asento on valittu hyvänä päivänä hyvällä hetkellä, esim. auringonpaisteisena vapaahetkenä, noin vain ohimennen sellaiseksi kuin mikä hyvältä tuntuu, ja jätetty ruukku ja kasvi sitten siihen ruukkuun koskematta lehteäkään oikomatta, kastellessakaan, viikoiksi tai kuukausiksi, jolloin kukka itse asettuu valon ja tilan mukaan niin kuin sille on hyvä kasvaa ja nättiä on."
Katso http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/02/vuodenkierto-ja-henkinen-hyvinvointi.html

* * *

5.3.2019   Jos joskus on jotakin hankalammin puhdistettavaa kotona, niin jynssäämisen lopputukos saattaa riipua kerrasta, esim. äskettäisestä tai mielessä pyörivästä sosiaalisesta seurasta tai tekemisestä, ja niin, jollei jollain kerralla hyvin suju, niin parempana päivänä voi lopputulos olla parempi, esim. viisaammin mietitty tai voimia enemmän, valoakin.

14. maaliskuuta 2019   Äitini tapasi opettaa siivoamaan kuin raivaustraktori: yhdelle kohden tulee suoraviivaisesti jonkinlaista jälkeä, kun taas reunoilta on ikävän räjähtäneen näköistä. Omasta mielestäni on parempi siivota toisin: miettien, mikä kokonaisuus tämä on ja miksi se on hyvällä tavalla, kun näin siivoan, tai mikä sille olisi hyvä, niin jää hyvä mieli siivoamisesta eikä ikävä.

Mielestäni siivoamisen tulisi olla järkevää paikkojen laittamista hyviksi elää ja tehdä, vähän niin kuin terve eläin sukii höyhenensä tai turkkinsa ja niin sen on hyvä, jopa loistelias elää. Mutta silloin on tekemisentavankin oltava hyvä,pakkopullan sijasta oman motivaationsa seuraamista, hyvien tekemisentapojen käyttämistä, elämää varten oppimista hyvistä tekemisentavoista, rytmityksestä, käytännön ratkaisujen vaihtoehdoista ja hyvistä vaihtoehdoista niissä, eri tekemisten eroista, yms. Siivoaminen ei saisi olla kuin ruutu, että tästä narsk alkaa ja nyt on pakko, ja sitten taas puurtaapakko pakko ja sitten lopahtaa että siinä se, vaan tarttis olla elämässä motivaatio, käytännön teko siihen suuntaan, kyllin hyvä kunto, jottei mene lyttyyn tehtäväst', poaljon arkijärkeä ja etäisyyttä, jotta tekee mielekkäät ratkaisut, muusta elämästä oppineet eikä urautuneen romahtelevat, ja työntekotapa ponteva eikä itseä pakottava,kaukaa viisas tervehenkinen eikä ruutumallinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti