perjantai 17. helmikuuta 2017

Hirsirakentamisesta

Katso http://eraopasaihe.blogspot.fi/2017/02/hirsirakentamisesta.html

Tässä tuo sivu:

"

Hirsirakentamisesta

Luin joskus teininä tai varhaisteininä seikkailuromaanin Erämaan kasvatti, missä

päähenkilö samoili Suomen metsissä ja rakensi mm itselleen hirsimökin omin voimin.

Pidin romaanista kovin ja se opetti mm ihailemaan syksyn lehtien värejä.
Muistelen, että kirjassa päähenkilö nosti mökin hirret paikoilleen vinssillä, mutta

näin jälkikäteen ajattelen, että sellainenhan on nykertämistä, kirjailijan

asenteella tehtyä, miten hän muka silloin olisi saanut mökin valmiiksi? Kirjailija

on varmaankin kuunnellut muiden juttuja eikä uskonut, että omin hartiavoimin

nostivat hirret paikoilleen. Sillä silloin käyttää ronskisti voimia ja on kätevä ja

nopealiikkeinen samaan aikaan, isolla tunnemotivaatiolla mökkiään rakentaessaan ja

saa siitä voimia, puhtia. Ja silloin ison lyhyen nostoponnistuksen jälkeen vain

kirveellä raks raks lovia hirsiin, kevyempää työtä mutta sitäkin voimalla ja

kätevyydellä ja silmällä, että mikä olisi kiva, hyvä asua ja tunteidenmukainen,

mökiksi hyvä. Ja niin olisi hyvät voimat käytössä ja koko ajan taju, että miten

paljon milloinkin jaksaa, olisi tauotkin oikeaan aikaan."

tiistai 7. helmikuuta 2017

Miten valita jätettävät puut hakkuussa

http://puidenkaatamisesta.blogspot.fi

"
Kaltaten vai kukoistaen, metsänhakkuista, rakentamisesta yms

Luen Gary Snyderin runokirjaa Kilpikonnasaari ja siinä on myös runo aiheesta Kulotus: intiaaneilla oli kuulemma tapana polttaa pensaikko joka vuosi mutta latvoihin ei tuli yltänyt. Kulotuksissa kuolee hyönteisiä, kai linnunpesiä ja kenties pikkujyrsijöitä, ainakin menettävät kotinsa ja aluskasvillisuutta kai kuolee paljon. Onko tuon puolustaminen vähän kuin akateemisten teot usein: oma osaamattomuus jättä jonkin olennaisen suuren osan suojatta, tai montakin isoa aluetta, ja toisaalta joitakin yksittäisiä asioita ja mielekkyyksiä tulee vaalittua. Siinä on jotakin avohakkuun mentaliteettia: yksittäinen teoriaperspektiivi on jyrännyt alleen hienon mesikön. Valinnoissa tarvittaisiin enemmän taitoa ja enemmän tasapainoilutaitoa, ja enemmän ymmärrystä oman lähestymistavan vaikutuksista, mm väsymyksen vaikutuksista.
Onnistunut tulos on jotakin sellaista kuin ettö nyt vaalin tätä, minkä tiedän olevan ikiaikainen hyvä asia, vaalin jotakin elinvoimaista, eheää, sinällään voimakasta, kantavaa, uudistumiskykyistä, versovaa.
Se ei tule siitä, että tulen ruutupäällä, että aha tähän piti tehdä se ja se, no tehdäöänpä. Vaan tarvitsee tiedostaa omaa lähestymistapaansa. Metsikkö ja metsikön reunamat, yksittäiset siemenpuut ja vehreät kaunistukset muodstavat polveilevan kokoanisuuden, jonka eri osia katsellessa tulee mieleen eri asioita. Jos tähän jättää tuon ryppään puita ja taimia, niin tuleeko eheä, hyväätekevä ilmapiiri alueelle. Jos jätän reunaan tuon nuoren puun, niin ehdottaako se, että sitten jätän reunaan polbveillen myös muutaman muun samanlajisen tai muuten kivasti yhteensopivan puun tai taimen. Kun kuljen tästä nyt, hyvänä päivänäni, eheänä, niin nouseeko mieleeni kuva kauniista maisemasta: muutama suuri puu, muutama pensasmainen pihlaja tai koivuntaimikko, polveilevat maastonmuodot viehätyksineen, millainen olisi kiva maisema, hyvä kulkea, ymmärryksellä laadittu, hyvä elämän kannalta ja eläimille, entä tuleville puille yms?"